Kylpytynnyrin valinnasta

juuni 3, 2013 in blog

Kylpytynnyrien kasvavaan suosioon on laatutekijöiden lisäksi vaikuttanut myös siirrettävyys ja muunneltavuus sekä sopivuus ympärivuotiseen arkikäyttöön – yhä useampi ostaa kylpytynnyrin yksityiseen jokaviikkoiseen käyttöön itselleen ja perheelleen, mökille tai maatilalle. Kylpytynnyrin meneillään olevassa ’imagonmuutoksessa’  saunailta- ja polttaripainotteiset käyttötarkoitukset ovatkin jäämässä taka-alalle ’perussaunakäytön’ noustessa yhä enemmän esille niin kylpytynnyriä hankittaessa kuin niitä valmistettaessakin. Toki kylpytynnyriin sisältyy edelleen myös vivahde luksusta, mitä ominaisuutta on helppo tarvittaessa korostaa vaikkapa siirrettävän baaritiskin, palvelutasojen, valojen ja poreominaisuuden avulla.

Turvallisuustekijöiden suhteen Suomessa valmistetut kylpytynnyrit ovat huippuluokkaa, sillä olosuhteet ja vaatimukset ovat tiedossa; paloturvallisuus, sähkötekniikka sekä käytön mahdollistaminen myös liikuntarajoitteisille sekä lapsille (liukastumisenestomenetelmät) ovat ensisijaisia näkökohtia turvallisuutta pohdittaessa.

Kylpytynnyrin hankinnassa turvallisuustekijät ovat yksi harkintaperuste; hintaa ja laatua mietittäessä huomio kiinnittyy materiaaleihin, ympäristötekijöihin, ulkonäköön (maisemaelementti) ja helppohoitoisuuteen. Muita harkinnan aiheita ovat luonnollisesti käyttötarkoitus (koko, käyttötiheys, siirrettävyys jne) ja sijainti kuljetuskysymyksineen – käyttövalmiin kylpytynnyrin hankkimisessa saatavuuden nopeus ja takuukysymykset ovat usein lopullisen ostopäätöksen varmistavia tekijöitä.

Kotimaisen suosion kasvun myötä kylpytynnyri näyttää olevan myös muodostumassa, jollei nyt saunan kaltaiseksi kulttuurisen brändin rakennusaineeksi, niin joka tapauksessa maisemalliseksi tekijäksi Suomi-kuvaan, sinne mökin, lipputangon, kaislikkoisen rantamaiseman ja saunalaiturin joukkoon. Sellaisena sillä on myös jatkuvasti kasvava viennillinen tehtävä, jonka myötä perinteinen suomalainen sauna- ja kylpemisperinne on siirtymässä eteenpäin, Baltiasta Itämeren eteläosiin ja sieltä kohti Pohjois-Amerikan rantoja.