Hulju osana suomalaista kylpykulttuuria

juuni 3, 2013 in blog

Suomalaisessa kulttuurissa alastomuuteen ja kylpemiseen suhtautuminen on ollut tunnetusti huomattavasti keskieurooppalaista mutkattomampaa; saunan rituaaliset ja parantamiseen liittyvät funktiot ovat toki olleet olemassa ja säilyneet lähes muuttumattomina kalevalaisen tietäjäperinteen ajoista läpi kristillisen aikakauden. Synnyttäminen, parantaminen, sairastaminen, manaaminen, lemmen tai voiman nostattaminen, vihojen poisto, siunaaminen, rukoilu ja sairaan voitelu on kaikki hoidettu saunassa niin shamaanin, kupparin kuin lopulta rovastinkin toimesta, minkä seurauksena suomalainen suhtautuminen puhtauteen ja kylpemiseen on korostetun käytännönläheistä ja konstailematonta.

Saunomis- ja kylpemiskulttuurin pyhä ulottuvuus tuleekin täällä esiin käänteisesti, ilman dogmaattisia kiemuroita, vaikka onkin  läsnä kaikessa yksinkertaisista käyttäytymissäännöistä ja vanhemman kunnioittamisesta alkaen ja saunomiseen liittyvästä sanastosta lähtien; jopa itse sana ’löyly’  viittaa henkeen, elämänvoimaan, jonka lopullinen merkitys on elettävä todeksi osana suomalaista kulttuuria, jotta sen todella ymmärtäisi. Suomalaiselle kylpeminen on perinteisesti yhtä aikaa henkilökohtainen ja sosiaalinen tapahtuma; suomalaisen väitetty sosiaalinen varautuneisuus kääntyy päälaelleen saunomisen ja kylpemisen yhteydessä, mikä tukee käsitystä että sosiaalinen kanssakäyminen sinänsä ei ole täällä ongelmallista, ainoastaan siihen liittyvä ulkokultaisuus ja epäaitous…?

Kylpemisen sosiaalinen ulottuvuus – ja samalla rentoutumisen ja eheytymisen sosiaalinen ulottuvuus – on siis ollut tiedossa kaikissa kylpykulttuureissa: niin Japanissa ja Roomassa kuin Suomessakin. Sen lisäksi että alastomuus ja vesi poistavat tehokkaasti turhat epäilyt ja varautuneisuuden, ne myös muuttavat tehokkaasti käyttäytymis- ja ajattelumalleja ihmisten välisen luontaisen ryhmädynamiikan pohjalta. Suomalaisesta tämä saattaa tuntua itsestäänselvältä, mutta esimerkiksi amerikkalaisessa kulttuurissa alastomuus on perinteisesti ollut puolittainen tabu ja loputtoman kaksinaismoralismin kohde ja lähde – siksi onkin jossain määrin yllättävää että nykyisenlainen kylpytynnyri kehittyi japanilaisen esikuvansa pohjalta juuri Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloista on peräisin myös kylpytynnyrin moderni versio emalisine pintoineen ja poreineen; muovisten paljujen ja sittemmin nykyaikaisten porealtaiden suosio alkoi kasvaa 1970-luvulla ja saavutti Suomessa huippunsa 1980-luvun lopulla, osana nousukauden kuvastoa. 1990-luvulta lähtien ja erityisesti viimeisten vajaan kymmenen vuoden ajan on eletty perinteisemmän puisen kylpytynnyrin nousun aikaa; jatkuvasti edullisemmaksi tullut hinta, koko- ja mallivaihtoehtojen määrän kasvu sekä materiaalien parantunut laatu ja kylpytynnyrien pitkäikäisyys ovat muuttaneet kylpytynnyrin luonnetta puhtaasta luksustuotteesta astetta käytännöllisempään suuntaan – vaikka kyse ei edelleenkään ole joka kodin kylpyammeesta, vaan tuotteesta, jonka merkitys korostuu erityisesti juhlahetkinä ja sosiaalisissa tilanteissa. Kylpytynnyrin suosio on merkki eräänlaisesta ympyrän sulkeutumisesta kylpemisen historiassa, sen palauttaessa kylpyrituaaleihin niihin perinteisesti kuuluvan sosiaalisen avoimuuden ja juhlan elementin.